Elina Kettunen

Elina Kettunen (s. 1993) aloitti pianonsoiton 6-vuotiaana. Vuoteen 2012 hän opiskeli Kainuun musiikkiopistossa Elena Vaskinovan johdolla, minkä jälkeen hän aloitti Metropolia Ammattikorkeakoulussa opettajanaan Joonas Pohjonen. Lisäksi Kettunen on osallistunut mm. Konstantin Boginon, Juhani Lagerspetzin, Henri Sigfridssonin, Valeria Resjanin ja Seppo Saloviuksen kursseille. Liedissä häntä ovat ohjanneet mm. Heikki Pellinen ja Juho Alakärppä. Vuonna 2015 Kettunen sijoittui liedparinsa kanssa jaetulle toiselle sijalle Helsinki Lied -kilpailun B-sarjassa. Hänet on huomioitu kunniamaininnoin vuonna 2005 Kuopion pianokilpailussa ja vuonna 2008 kansainvälisessä Gennadi Vavilov -pianokilpailussa Venäjällä. Keväällä 2016 Elina suoritti B-kurssitutkintonsa kiitettävästi.