Gustav Schantz

Ruotsalainen pianisti Gustav Schantz (s.1998) aloitti musiikkiopintonsa neljän vuoden iäsä. Hän on osallistunut useisiin kilpailuihin ja sijoittunut kolmanneksi Rovere d`Oron kansainvälisessä kilpailussa San Bartolomeossa, 2. sijalle Savshinsky International -kilpailussa Pietarissa ja 1. sijalle Tukholman kansainvälisessä pianokilpailussa vuonna 2015. Vuonna 2018 Gustav sai mahdollisuuden soittaa Ravelin pianokonserton Helsingissä. Hän on saanut useita apurahoja ja esiintymipaikoista mainittakoon  Tukholman kuninkaanlinna ja Berwaldhallen, Helsingin Musiikkitalo ja Castello di Corniglio.  Gustav on valmistumassa neljännen vuoden päätteeksi Sibelius-Akatemiasta, missä hän opiskelee Irina Zahharenkovan ja Matti Raekallion opetuksessa.