Lili Ahopelto

Kanadassa syntynyt pianisti Lili Ahopelto suorittaa maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa Erik
Tawaststjernan ja Antti Hotin johdolla. Hänen opintojaan on tukenut Martin Wegelius-säätiö. Hän
opiskeli myös Toronton Yliopistossa, josta hän valmistui musiikin kandidaatiksi opettajanaan Emily
Chiang. Lili soitti solistina Jyväskylä Sinfonian kanssa 2020 Ilmari Hannikainen –
pianokamarimusiikkikipailun finaalissa ja hän oli myös palkinnon voittaja 2019 Sibelius Akatemian
Helmi Vesa –kilpailussa. Kanadassa hän on suoriutunut neljä kertaa Ontarion
musiikkikilpailufinaaleihin, jossa hän sai kolmannen palkinnon vuonna 2017. 2018
FinnGrandFestissä Lilille myönnettiin Kanadan Suomalaisen Kulttuuriliiton hopeinen ansiomerkki
hänen pitkäaikaisesta työstään suomalaisen kulttuurin ja ulkosuomalaisten kotimaanyhteyksien
säilyttämisen hyväksi.