Sonja Honkamaa

Sonja Honkamaa (s. 1993) opiskelee tällä hetkellä musiikkipedagogiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa Risto Kyrön oppilaana. Ennen opintoja Tampereella hän suoritti toisen asteen ammattitutkinnon Oulun konservatoriossa ja valmistui keväällä 2015. Oulussa Honkamaa opiskeli Hannu Hirvelän ja Eeva Havulehdon johdolla. Tammikuussa 2016 hän osallistui Turun Pianoaura-kilpailuun. Lisäksi hän on esiintynyt niin soolopianistina kuin kamarimuusikkona ja säestäjänäkin eri konserteissa ja tilaisuuksissa. Erityisen tärkeäksi osaksi opintoja hän kokee liedin, jota hän on opiskellut useiden opettajien johdolla. Honkamaa on osallistunut mm. Antti Hotin, Adriano Ambrosinin ja Hamsa Al-Wadi Jurisin mestarikursseille.