Jukka-Pekka Lehto

Jaettu 2.sija Tampereen pianokilpailun sävellyskilpailussa teoksesta Antäckningar Å-Ä-Ö

 

Jukka-Pekka Lehto tunnetaan Suomessa lähinnä puhallinorkesterimusiikista, mutta hänen säveltäjäprofiilinsa on huomattavasti monipuolisempi. Lehto voitti 1. palkinnon EDR-foundationin (Chicago,USA) pianosävellyskilpailun ”elementary”-sarjassa 2018 teoksellaan H2O. Teosluetteloon kuuluu myös kamarimusiikkia ja kuoro- sekä muuta vokaalimusiikkia, joiden piirissä Lehto on saanut sävellystilauksia ja myös kilpailumenestystä. Viime aikojen merkittävin sävellys on 2020 elokuussa kantaesitetty MUNDUS SONIALIS neljälle sellolle ja orkesterille. Aivan hiljattain hänen uusin teoksensa KOTA huilulle ja synteettiselle yhtyeelle sai kantaesityksensä webissä ja on edelleen kuultavissa YouTube-sivustolla.

Lehdon toiminta musiikin parissa ei rajoitu vain sävellystyöhön. Aktiivisen orkesterimuusikon työn(huilisti Pori Sinfonietassa)ja monipuolisen kamarimuusikon toimen ohella hän toimii suomalaisen puhallinmusikin edistäjänä FinnBand-kustantajaliiton puheenjohtajana.